TERVETULOA

Savonlinnan seudun romanilähetys ry:n

sivustolle

Yhdistyksen toiminta

Meidän yhdistys on aika toimiva ja olemme kehitelleet sitä vuosi vuodelta enemmän ja parempaan suuntaan.

Romanileirit kuuluu jokavuotiseen perinteiseen. Olemme leireilleet jo Savonlinnassa 38 vuoden ajan. Leiri saavuttaa vuosi vuodelta suuremman yleisö menestyksen, sen on huomanneet myös muiden paikkakuntien romanit. Parhaillaan osanottajia on ollut noin 120 hlöä. Leiri on kaksi päivää kestävä.

Myös Joulujuhlat ovat jokavuotinen tapahtuma.

Savonlinnan alueella on koulutus asiat hyvällä mallilla. Romaninuoria opiskelee eri koulutuspaikoissa aina lukiolaisista, merkonomiin kaikkea siltä väliltä.

Koulutusta on järjestetty myös vanhemmalle väelle. Olemme tehneet yhteistyötä Savonlinnan aikuiskoulutuskeskuksen kanssa erilaisten kurssien muodossa vuodesta 2004 alkaen. Rahoitusneuvottelut ovat käynnissä uusista koulutuksista syksyn 2009 aikana. Linnalan kansanopiston kanssa olemme järjestäneet jo 4 pukuompelukurssia romaninaisille. Viimeinen 10 kuukautta kestänyt pukuompelukurssi päättyi keväällä 2009.

Meillä on ollut myös vanhusten leirejä jo useamman vuoden ajan jotka järjestetään yhdessä valtaväestönvanhuksille ja romanivanhuksille. Teemme yhteistyötä Savonlinnan ja Säämingin seurakunnan sekä Diakonian kanssa.

Yhdistyksen tarkoituksena on toimia romaniväestön elinolojen kohentamiseksi ja yhteyksien luominen valtaväestöön. Toteuttaakseen tarkoitustaan yhdistys pyrkii:

  • lisäämään romaniväestön omatoimisuutta
  • järjestelmällä erilaisia keskustelu ja luentotilaisuuksia, sekä harjoittaa erilaista valistustoimintaa
  • parantamaan romaniväestön yleistä toimeentulo edellytyksiä tähdentämällä ammattikoulutuksenmerkitystä ja tarpeellisuutta pysyvän työpaikan saamiseksi ja osallistumalla mahdollisuuksien mukaan koulutuskustannuksiin.
  • hoitamaan romaneiden asuntoasioita, niin että asunnon tarpeessa olevat romanit saavat asunnon mahdollisemman pian. Asuntoasioissa käydään neuvotteluja paikallisten asuntoviranomaisten kanssa.
  • käydä neuvotteluja eriviranomaisten ja tahojen kanssa.
  • toteuttaa toiminnassaan tasa-arvoisuuden periaatetta romanien ja valtaväestön välillä.
  • toimia yhteistyössä romanilähetys ry: kanssa seurakuntien kuntien ja valtion viranomaisten kanssa.