Savonlinnan seudun romanilähetys ry:n toimintakertomus 2008
Savonlinnan seudun Romanilähetys ry:n toimintoja on ollut vuonna 2008 mm.
Tammikuussa meillä oli suuri luentosarja Talvisalon koululla, jossa on yli 600 oppilasta. Olimme viikon ajan koululla pitämässä luentoja Romanikulttuurista, sekä kaikesta siihen liittyvästä. Pidimme myös luentoja eri viranomaisille. Nuorten erilaiset kerhotoiminnat aloittivat toiminnan.
Helmikuussa alkoi Romaninaisten pukuompelu kurssi jossa oli 9 opiskelijaa. Kurssi pidettiin Linnalan kansanopistossa. Opiskelivat valmistivat romaninaisten Romaniasuja. Kurssi oli jatkoa kahdelle aikaisemmalle pukuompelu kurssille. Aloimme etsiä Romaninuorille kesätyöpaikkoja yhdessä työvoimatoimiston kanssa, sekä nuorten. Joita myös saimme useammalle.
Maaliskuussa Järjestimme yhteisen illan eri viranomaisten kanssa mm, työvoimatoimisto, sosiaalitoimi, asuntotoimi, järjestötalo kolmonen, sekä reimari. Illan tarkoituksena oli että jokainen sai esittää mieltään askarruttavia kysymyksiä eri viranomaisille. Viranomaiset puolestaan toivat esille mitä heillä oli tarjottavana kuuntelijoille.
Kävimme myös pitämässä luentoja mm, seniori keskuksessa ja terveyden huolto-oppilaitoksella.
Huhtikuussa oli neljä päivää kestävä Romanivanhusten leiri, Savonlinnan Hirvaslahdessa.
Toukokuussa oli yhdistysten toritapahtuma Savonlinnan kauppatorilla, jossa yhdistykset esittelivät oman yhdistyksen toimintaa. Pidimme myös muutaman luennon toukokuun aikana. Nuorten kerhotoiminnat loppuivat kesän ajaksi.
Kesäkuussa kävimme neuvotteluja eri viranomaisten kanssa, mm Romanilasten perusopetus projektin tiimoilta, asunto palavereja, nuorten koulutus asioita.
Heinäkuu Oli lomakuukausi, osallistuimme ainoastaan Opetushallituksen järjestämään Romanikielen kesäkouluun Punkaharjun Itä-Karjalan kansanopistolla.
Elokuussa vietimme viikonlopun pituisen Romaneiden perheleirin Savonlinnan hirvaslahden leirikeskuksessa. Nuorten kerhotoiminnat alkoivat Jälleen toimintansa. Romanikielen opiskelu alkoi kouluissa keskitetysti, mukana on 9 Romanioppilasta.
Syyskuussa oli vanhusten leiri hirvaslahden leirikeskuksessa. Myös luennot kouluilla.
Romanilasten esi- ja perusopetus projektin ohjausryhmä saatiin kootuksi. Romaninaisten pukuompelu kurssin kahdeksan kuukauden jatko kurssi alkoi jossa naiset opettelevat Romanihameen tekoa. Kurssilla on myös Romanitietoutta sekä kulttuuriluentoja. Käydään myös yhdessä läpi tulevia asioita sekä tapahtumia.
Lokakuussa vietimme jälleen illan eri viranomaisten kanssa sama pöydän äärellä. Saimme tietää uusia erilaisia koulutus sekä työllisyys asioita. Nuorten kerhossa vieraili Jyväskylän yliopistosta lasten ja nuorten perusoikeuksien tutkija Pekka Jukkala. Esi- ja perusopetus projektin ohjausryhmä kokoontui ensimmäisen kerran.
Marraskuussa olimme Helsingissä pikkuparlamentissa järjestetyssä Romanilasten esi- ja perusopetusprojektin seminaarissa. kävimme neuvotteluja nuorten ongelmista eri koulujen kanssa, ja pyrimme löytämään poissa oloihin sekä muihin ongelmiin yhteistä ratkaisua.
Joulukuussa Vietimme Romaneiden pikkujoulua Savonlinnan Etapin seurakunta kodilla. esi- ja perusopetusprojektin ohjaus ryhmä kokoontui.
Lisäksi yhdistyksen puheenjohtaja on mukana Opetushallituksen koulutustiimissä, Suomen Romanifoorumissa, Itä-Suomen Romaniasiain neuvottelukunnassa jäsenenä ja tekee Romanityötä valtakunnallisella tasolla. Kokouksia on ympäri Suomea 2009 n, kaksi kertaa kuukaudessa.
Lisäksi teemme yhteistyötä Latzo Dives lehden kanssa kirjoittamalla erilaisia artikkeleita kaupungissamme tapahtuvista toiminnoista. Yhdistyksemme tekee paljon yhteistyötä monien eri tahojen kanssa ja on yksi aktiivisimmista Romaniyhdistyksistä joita maassamme on tällä hetkellä.
Yhdistyksemme on toiminut vuodesta 1971 alkaen, ja sen toiminta on ollut koko ajan aktiivista ja kehittyvää vuosi vuodelta.
Erilaisia yhteistyö kumppaneita yhdistyksellemme on kertynyt vuosien varrella hyvin monia mm,
- Sami aikuiskoulutuskeskus
- Työvoimatoimisto
- Koulutoimi
- Linnalan kansanopisto
- Savonlinnan ammatti-opisto
- Opetushallitus
- Romano-missio
- Itä-Suomen lääninhallitus
- Itä-karjalan kansa opisto
- srk. diakonia
- Xerox
- Ym
