TERVETULOA

Savonlinnan seudun romanilähetys ry:n

sivustolle

Yhdistyksen tiedotussivut

Savonlinnan seudun Romanilähetys ry. Toiminnat ja tavoitteet vuonna -2009 ovat toimia yhteisen hyvän vuoksi ja rakentaa siltoja valta-väestön ja Romaneiden välille sekä jakaa tietoa, että parantaa suvaitsevaisuutta, kuten aikaisempinakin vuosina. myös romaneiden hyvinvoinnin kehittäminen on suuri osa toimintaamme. Osa työtämme on myös Rasismin vastaisessa toiminnassa
Haluamme yhdistyksenä tehdä työtä sen eteen jotta kaikilla olisi mahdollisemman hyvä tulevaisuus nyky-yhteys kunnassamme, sekä haluamme jakaa tietoa ja tuoda sillä esiin kulttuuriamme ennakkoluulojen sekä asenteiden voittamiseksi. Pyrimme estämään Romaneiden syrjäytymistä, sekä parantamaan heidän koulutus ja työllisyys tilannetta.
Haluamme kehittää Romanikieltä osaltamme siten että järjestämme koulutusta kaikille ikäryhmille ja tarjoamme mahdollisuutta kehittää kieltämme joka on katoavaa kulttuuriamme. Yhdistyksellämme on eriviranomaisten kanssa yhteiset keskusteluillat joihin osallistuu mahdollisemman monen eri viranomais-tahon jäseniä sekä Romaneita kehittämään uusia ideoita.

Erilaiset tapahtumat 2009–2010

Kaudella -2009 toiminta-muotojamme ovat mm, suuren suosion kasvattanut perinteiksi muodostunut Romanien perheleiri, käynnissä olevan naisten puku-ompelukurssi joka on jatkoa kolmelle aikaisemmalle puku ompelukurssille.

Tänä vuonna uutena alkaa Linnalan kansanopistolla Romani musiikin kurssi, jossa on tarkoitus oppia soittamaan erilaisia soittimia sekä laulamaan romanilauluja.
Erilaiset kerhotoiminnat jatkuvat kuten ennenkin.

Romanikieltä Opetetaan Pihlajavedenkoululla kerran viikossa 2h Opettajana toimii Riku Blomerus. Taksi kyyditsee muista kouluista oppilaat yhdelle koululle. Tarkoitus on myös järjestää Romanikielen kesäkoulu kesällä 2009 Punkaharjun kansanopistolla Savonlinnan romaneille.
Syksyllä pidämme ainakin yhden viikonloppuleirin romaninuorille jossa opetamme romanikieltä kulttuuria tapaperinteitä. Annamme myös nuorille tietoa erilaisista päihde ja huume asioista. Tämän alan luennoitsija on mukana.

Myös joka kesäinen tori tapahtuma jossa esittelemme yhdistystämme on 23.5.2009 Savonlinnan kauppatorilla. Osastomme numero on 11. Jaamme siellä materiaalia sekä romaninuorten musiikkiryhmä esiintyy
Olemme Savonlinnan Diakonian kanssa yhteistyössä myös viemässä romanivanhusten asioita eteenpäin. Savonlinnan romanivanhukset osallistuu yhdessä valtaväestön vanhuksien kanssa vanhemmanväen leireille, joita on 8 päivää vuodessa syksyllä 4 ja keväällä 4. Myös yhteiset retket on kovin suosittuja.

Kävimme romaninuorten iltapäivä kerholaisten kanssa Moottori kelkka safarilla. Kelkkoja meillä oli viisi käytössä ja kaikki joilla oli kortti sai ajaa Oli todella hieno kokemus ja perillä laavussa joimme kahvit ja paistoimme makkaraa. Kiitos Neste Savonlinna
Keilausta on ollut pitkin talvea sekä kevättä. Sanoin muuta esim. uimahallissa käyntiä ja myös kuntosalit ovat olleet kovassa käytössä nuorilla.
Kesäleiri 2008 järjestetään Hirvaslahden kesäkodilla 15–16.8.2009. yhteistyössä Savonlinnan seurakunnan ja diakonian kanssa. Leiri kestää kaksi päivää ja on tosi suosittu keskuudessamme. Leirillä on myös vuosikokous jossa valitsemme uudet toimitsijat vuodeksi eteenpäin. Tai sitten sama hallitus jatkaa.

Kesäkuussa 2009 Savonlinnan kristillisellä opistolla kolme päivää kestävä kulttuurit kohtaavat tapahtuma, jossa meidän yhdistyksellä on useita luentoja, musiikkiesityksiä sekä keskustelu paneeleita. Myös kaikki Savonlinnassa olevat maahanmuuttajat ovat mukana tapahtumassa.
Olemme myös mukana syksyllä 2009 alkavassa moni kulttuurillisessa koulutuksessa Savonlinnan Järjestötalo 3.ssa

Opetushallitus on aloittanut vuosille 2009–2010 Perusopetus projektin, romanilapsille ja nuorille, jotka ovat esiopetuksessa ja peruskoulussa. Myös Savonlinna on mukana yhdessä 20 muun kunnan kanssa tässä projektissa. Tarkoitus on tukea romani vanhempia ja nuoria erilaisissa koulunkäynti ongelmissa.
Joka kunnalla on oma ohjausryhmä, johon kuuluu eri virkamiehiä mm koulutoimi. Myös romaniedustus on ryhmässä. Savonlinnasta Ryhmän vetäjä on koulutoimesta Tommi Tikka romaniedustajat on Ossi Blomerus ja Leif Baltzar. Ohjausryhmään kuuluu kaikkiaan 6hlöä Rahoituksen myöntää Opetushallitus.

Opetushallitus on myöntänyt valtionavustuksia vuosille 2008-2010 romanilasten perusopetuksen tukemiseen opetuksen järjestäjille. Valtionavustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että kunta laatii romanilasten perusopetuksen tukemisen suunnitelman, jonka toimenpiteet vakiinnutetaan osaksi koulun/kunnan arkea. Kehittämistoiminnassa on vuonna 2009 mukana yhteensä 24 kuntaa. Näiden kuntien perusopetuksessa on mukana noin 750 romanioppilasta.

Kehittämistoiminnan tulee sisältää toimenpiteitä:

  • Romanioppilaan kohtaamiseksi
  • Suvaitsevaisuuden ja hyvien etnisten suhteiden edistämiseksi sekä romanikulttuurin tuntemuksen lisäämiseksi
  • Kouluyhteisön romanivähemmistön ja pääväestön yhteyksien edistämiseksi
  • Romanioppilaiden identiteetin kehittymiseksi
  • Romanikielen oppimisen edistämiseksi
  • Romanioppilaiden oppimismahdollisuuksien edistämiseksi
  • Erityistä tukea tarvitsevien romanioppilaiden opetuksen kehittämiseksi
  • Romanikodin ja koulun yhteistyön kehittämiseksi
  • Romanioppilaiden erilaisen taustan huomioonottavan pedagogiikan ja materiaalin kehittämiseksi.
  • Savonlinnan kehittämistoiminnan ohjausryhmään kuuluvat mm. opetuspäällikkö Tommi Tikka (pj) sekä romaniedustajina Ossi Blomerus ja Leif Baltzar.



sJoulujuhlat järjestetään Etapin seurakunta talolla joulukuun puolenvälin jälkeen yhdessä diakonian kanssa.

Itse olen mukana Ossi Blomerus Savonlinnan romanilähetys ry:n puheenjohtajana
Suomen romanifoorumin jäsenenä
Opetushallituksen romanitiimin ohjausryhmässä
Itä-Suomen romaniasiain neuvottelukunnassa yhtenä jäsenenä. Lisäksi toimin Savonlinnan alueella yhdyshenkilönä.

Näiden lisäksi pyrimme kehittämään koko ajan jotain uutta sekä koetamme saada uusia yhteistyö kumppaneita yhdistyksellemme, jo laajan yhteistyökumppani listamme jatkoksi.