Hengellinen romanityö
Olen Leif Baltzar toimin Savonlinnan romanilähetys ry.n varapuheenjohtajana. Toimin aktiivisesti puheenjohtajamme Ossi Blomeruksen kanssa yhdistyksen toiminnassa mukana, niin sanotusti salkun kantajana. Kiitos yhdistyksemme puheenjohtajalle (Ossi Blomerus) olen saanut oppia hänen mukanaan paljon hyödyllisiä ja tärkeitä asioita yhdistyksen johtamisesta.
Kuulun myös Savonlinnan helluntaiseurakuntaan jonka toiminnassa olen myös jonkun verran mukana. Olenkin saanut toimia linkkinä näiden kahden tahon välillä viime sekä tämän vuoden aikana. Meillä toimii helluntaiseurakunnan puolesta pienehkö ryhmä romaneja jotka kuuluvat helluntaiseurakuntaan, järjestämässä hengellisiä tilaisuuksia romaneille. mm, koti kokouksia, sekä pari kertaa vuodessa jokin isompi tilaisuus. Pyrimme myös antamaan panoksemme hengelliseen toimintaan myös Romaniyhdistyksen järjestämissä toiminnoissa.
Tällä sivulla kerron paikallisten romaneiden hengellisistä toiminnoista sekä siitä mitä hengelliset asiat minulle merkitsevät.
Olen itse kokenut hengellisen heräämisen jo muutamia vuosia sitten. Hengelliset asiat rupesivat kiinnostamaan ja tunsin useasti kuinka Jumalan voima ja henki puhuttelivat minua. Olin aina uskonut Jumalaan, enkä koskaan epäröinyt hänen olemassa oloaan, mutta silti tiesin että jotain puuttui. Kunnes noin vuosi sitten sain eräänä iltana pyytää Jeesusta sydämeeni ja pyysin syntiäni häneltä anteeksi. Pian tuon jälkeen sain kokea kuinka Jumalan Pyhähenki valtasi minut ja sain tuntea olevani Jumalan lapsi ja pelastettu tältä maailmalta. Jumala on muuttanut elämääni paljon ja antanut elämälleni myös paljon hyvää ja siksi tahdon kertoa siitä myös teille.
Tämä niin sanottu hengellinen työryhmä johon kuuluu lisäkseni Kent Nyman, Kari Kotiranta sekä Gunnar Blomerus. Ideoi ja suunnittelee yhteistyössä Savonlinnan helluntaiseurakunnan sekä vapaaseurakunnan kanssa paikkakunnallamme hengellisiä tilaisuuksia sekä toimintaa Romaneille sekä valtaväestölle.
Olemme jokainen kohdanneet Jeesuksen kohdallamme henkilökohtaisena vapahtajana, ja siksi haluamme myös viedä ja kertoa mahdollisemman monille siitä evankeliumin ilosanomasta jonka me olemme kohdanneet. Jumala on toiminut ja ilmestynyt henkensä kautta voimakkaasti näissä tilaisuuksissa joita olemme järjestäneet, ja olemme saaneet kokea siunauksia yhdessä olosta.
Mainittakoon vielä että työryhmämme jäsenistä Gunnar Blomerus sekä Kent Nyman valmistuivat tänä keväänä -2009 päihdetyöntekijöiksi.
Koulutus kesti kolme vuotta.
Menneitä ja tulevia tilaisuuksia:
- Aloitimme viime syksynä pitkän tauon jälkeen Savonlinnassa koti kokoukset romani kodeissa, noin kerran kuukaudessa.
- Uudeksi vuodeksi järjestimme helluntaiseurakunnan tiloissa uuden vuoden vastaan ottajaiset. Tilaisuudessa oli lauluja, todistuksia sekä erilaisia visaluja sekä pelejä. Otimme uutta vuotta vastaan myös kaupungin tarjoamilla ilotulituksilla.
- Helmikuussa Järjestimme -uudistumisen ja rakentumisen viikonlopun helluntaiseurakunnan tiloissa. Puhuja vieraana oli Kyösti Lindeman Helsingistä, sekä Kyösti Blomerus.
- Heinäkuun 2-5 päivä Savonlinnan jäähallin takana sijaitsevalla kentällä järjestetään Helluntaiseurakunnan teltta kokous sarja, johon puhuja vieraaksi tulee Feija Friman Nokialta.
Tilaisuuksien ajankohdat ovat:
TO klo18.00
PE klo 18.00
LA klo 13.00 JA klo 18.00
SU Helluntaiseurakunnassa Ehtoollisjuhla klo 11.00
OLET SYDÄNMELLISESTI TERVETTULLUT NÄIHIN TILAISUUKSIIN. KUTEN KAIKKIIN MUIHINKIN SAVONLINNAN HELLUNTAI, SEKÄ VAAPASEURAKUNNAN TILAISUUKSIIN.
John 11:38-44
Järkyttyneenä Jeesus tuli haudalle. Se oli luola, jonka suulla oli kivi.
Ottakaa kivi pois, käski Jeesus, mutta Martta, vainajan sisar, sanoi hänelle: Herra hän haisee jo. Hän on siellä nyt neljättä päivää.
Jeesus vastasi: Enkö sanonut sinulle, että jos uskot, saat nähdä Jumalan kirkkauden?
Kivi otettiin pois. Jeesus kohotti katseensa ja sanoi: Isä minä kiitän sinua siitä, että olet kuullut minua. Minä kyllä tiedän, että sinä kuulet minua aina, mutta minä sanon tämän näiden ympärilläni seisovien ihmisten tähden, Jotta he uskoisivat sinun lähettäneen minut. Tämän sanottuaan Jeesus huusi kovalla äänellä: Lasarus, tule ulos! Silloin kuollut tuli haudasta, jalat ja kädet siteissä ja kasvot hikiliinan peittäminä. Jeesus sanoi: päästäkää hänet siteistä ja antakaa hänen mennä.
Tuo Raamatun kertomus siitä kuinka Jeesus herättää Lasaruksen kuolleista, puhuu meille tässäkin ajassa eläville ihmisille vielä hyvin paljon. Kun ajattelee tuota tapahtumaa ja vertaa sitä nykypäivään niin, tuommoisia Lasaruksen kaltaisia ihmisiä on huolestuttavan paljon. Ihmisiä jotka kylläkin elävät mutta ovat kuin kuolleet ja haudatut omissa hautakammioissaan. Kädet ja jalat sidottuina, sekä kasvot peitettyinä hikiliinalla. Synti ja sielunvihollisen kahleet sekä valheet ovat aivan kuin sitoneet kädet ja jalat, sekä laittaneet nuo hikiliinat kasvojen eteen, jotta hengittäminen olisi myös mahdollisemman vaikeaa. Oma olo voi olla niin ahdistettua ja tukalaa että tuntuu kuin olisi hautakammiossa jonka suulle on vieritetty niin iso kivi ettei sitä pysty itse siirtämään pois. Mutta Jeesus on vielä tänäkin päivänä niiden hautojen luona ja antaa tänäänkin enkeleilleen käskyn vierittää kiven pois sen hautakammion suulta jota sinäkin olet koettanut monesti avata. Hän myös huutaa siellä haudan suulla juuri SINUN NIMEÄSI ja käskee sinun tulla ulos kuolleesta olemuksestasi, takaisin elämään. Hän käskee sielunvihollista päästämään sinut siteistä ja antaa sinun mennä. Sinun tarvitsee vain ottaa Hänen voimansa päällesi ja Hänen nimessään tulla ulos sieltä omasta haudastasi, olivatpa siteesi ja kahleesi minkälaisia vaan, tai ongelmasi miten suuria vaan niin Jeesukselle ne ole koskaan liian suuria, Hän tahtoo auttaa sinua ja antaa sinulle tulevaisuuden ja toivon.
www.helluntaikirkko.org

